Kuten jo aiemminkin tuli sanottua, digitalisaatio tarkoittaa ihmisille eri asioita riippuen heidän kokemuksensa tasosta. Tästä syystä keskustelu eri ihmisten välillä on myös vaikeaa ainakin siihen asti, kunnes tämä eroavaisuus ymmärretään.
Itsekin olen oppinut hahmottamaan asiaa vähän isommin.
Digitalisaatiossa ei ole kyse pelkästä digitoinnista eli digiksi tekemisestä. Vaan kaikesta siitä, minkä se mahdollistaa.
Mietitään hetki purjehtimista.
Latinalaispurjeet avasivat merenkäynnin digitalisaation ja aloittivat globalisoitumisen
Neliön muotoiset raakapurjeet on purjetyyppi, jonka olemme oppineet näkemään esimerkiksi Kolumbuksen käyttämän St. Marian mastossa. Koska neliömallisella purjeella pääsee vain myötätuuleen, on määränpäävaihtoehdot melko lailla rajattuja. Lisäksi monsuunialueilla tuulet puhaltavat vakiosuuntiin, jolloin tiettyjä reittejä pystyi purjehtimaan vain määräaikana.
Kolmionmuotoisilla purjeilla puolestaan voi nousta myös tuulta vastaan. Siksakkia luovimalla voitiin purjehtia mihin tahansa riippumatta tuulensuunnasta tai vuodenajasta.
Nämä kolmiomuotoiset latinalaispurjeet olivat tietysti ”teknologinen” harppaus itse purjehtijoille, mutta vielä suurempi vaikutus niillä oli siviilisaatioiden väliseen vuorovaikutukseen ja kauppaan. Kuukausia kestävien odotusjaksojen sijaan voitiin purjehtia haluttuun satamaan milloin vain. Luonnollisesti kaupankäynti ja kulttuurivaihto nopeutui, mutta se mahdollisti myös joidenkin sesonkituotteiden pääsyn kokonaan uusille markkina-alueille.
Olemme nähneet saman vallankumouksen myöhemmin useammankin kerran.
Junien höyrykoneet kuljettivat kauppatavaraa ja tietoa nopeammin kuin yksikään purjelaiva. Sähkö puolestaan ei mahdollistanut pelkästään pimeässä kulkemista, mutta myös lennättimen.
Suosituimmaksi lennätinjärjestelmäksi valikoitu Samuel Morsen lyhyhin ja pitkiin äänimerkkeihin perustuva viestintäjärjestelmä. Kahta eri mittaista ääntä vuorottelemalla välitettiin tietoa mantereelta toiselle miltei reaaliaikaisesti.
Morsen pisteiden ja viivojen yhteys nolliin ja ykkösiin aukeaa vähemmänkin näsäviisaalle
Uudella keksinnöllä ei ole pelkkä teknologinen ulottuvuus. Parhaimmillaan se levittää maailmankuvaamme ja vaikutuspiiriämme.
Olisi vaikea kuvitella modernia maailmaa, jossa tietoa pitäisi liikuttaa fyysisesti.
Digitalisaation suurimmat mahdollisuudet liittyvät tiedonsiirron nopeuteen ja tekniikan edullisuuteen
Nasan kuulento tapahtui C-64:sta vastaavalla jättikokoisen aparaatin avulla. Ensimmäiset seinän kokoiset tietokoneet maksoivat tuhansia dollareita, ja niissä oli vähemmän laskentatehoa kuin nykyisissä leivänpaahtimissa. Tehokkaista koneista pitää edelleen maksaa saman verran, mutta ne ovat satatuhatta kertaa tehokkaampia (64kb > 6gb).
Digitalisaation edellytyksenä ei kuitenkaan ole tehokas tietokone, vaan pieni ja edullinen tietokone.
Esimerkiksi Raspberry Pi minitietokone on noin luottokortin kokoinen, siinä on riittävästi USB-portteja, muistia nettiyhteyteen ja graafiseen käyttöliittymään. Ja noin 25 dollarin hinta.
Näitä 25 dollarin tietokoneita tarvitaan siihen, että 200 dollarin jääkaappiin voidaan lisätä tietokone itse jääkaapin hintaa juuri nostamatta. Näitä tietokoneita tarvitaan siihen, että ulkona oleva jättiscreenimainos laskee ohikulkijat ja tunnistaa autojen rekisterikilvet. Tätä samaa teknologiaa tarvitaan siihen, että voit liimata kolikon kokoisen GPS-paikantimen polkupyörääsi.
Modeemista kaapeliin
Nykyistä digitalisaation aaltoa olisi vaikea kuvitella myöskään ilman nykyisen kaltaista tiedonsiirron infrastruktuuria.
Kun itse otin ensimmäiset yhteyteni Internetiin, se tapahtui modeemilla ihan tavallista lankapuhelimen puhelinlinjaa pitkin. Kun nettiyhteys oli auki, ei kotona pystynyt puhumaan puhelimessa. Tekniikka lupasi 56 kilon nopeuksia, mutta todellisuus vastasi pikemminkin noin 30 kiloa. Viisi vuotta myöhemmin yhteyden saattoi ottaa jopa kännykän kautta, hulppealla 9,6 kilon nimellisnopeudella.
Tänään Internetiin siirtymistä ei edes huomaa. Kännykän kautta dataa liikkuu 500 kertaa nopeammin kuin aikoinaan modeemin kautta. Striimaustekniikan ansiosta käytännön ero on moninkertainen.
Tieto liikkuu niin nopeasti ja ilman turhia saumakohtia, kuten modeemisoittoja. On jotenkin käsittämätöntä, että rahan siirtäminen pankista toiseen kestää kaksi päivää. Tiedonsiirron nopeus vapauttaa meidät kovalevyjen pinteestä ja siirtää pikkuhiljaa palvelut pilvipalveluhin.
Digitalisaation edellytyksenä on myös tiedonjakamisen halu
Erilaiset sosiaalisen median alustat ovat pikkuhiljaa opettaneet meidät jakamaan tietoa.
Oman sijaintinsa ilmoittaminen milloin mihinkin somepalveluun ei tunnu enää missään. Omat kasvot on myyty tuhanteen kertaan kasvojentunnistamispalveluihin ja kavereidenkin sähköpostiosoitteet muutaman megan säilytystilaa vastaan.
Tiedon olemassaolo ei välttämättä enää ole valtaa, mutta sen yhdistäminen muuhun tietoon on.
Tiedon jakaminen on arkipäiväistynyt.
Omistajuus ja logistiikka murtuvat
En niele purematta, että digitalisaatio olisi jotenkin automaattisesti enemmän tai vähemmällä luova ilmiö. Mutta se on ilmiö, joka avaa ja murtaa maailmaa samalla tavalla, kuin muutkin ihmiskunnan suurimmat keksinnöt ovat tehneet.
Teknisellä tasolla muutos koskee tiedonsiirtoa ja tekniikan edullisuutta. Sovellus- eli konkretiatasolla ne murtavat sekä omistajuuden että logistiikan. Kummastakin on viitteitä jo nyt.
Käytä hetkinen miettiäksesi, miltä vertaislainat ja robottiautot näyttävät kymmenen vuoden päästä.